Aini

 

Aini Julia Aas

o.s. Marttunen

1918-2001

 

Aini sai toisena tyttärenä äitinsä Julia-nimen. Hän syntyi Kauhajoella sisällissodan aikana tammikuussa 1918. Aini kävi keskikoulun Heinolassa ja jatkoi Tampereella talouskoulussa valmistuen emännäksi. Pesäpallo ja uskonnollinen opintokerho Tuikku kuuluvat hänen varhaisnuoruuteensa.  Ainin teini-ikä osui sota-aikaan ja niinpä hänestä tuli toimelias Lotta-työn tekijä - kirkkokuoron ja Lusin Marttojen perustamisen ja puheenjohtajuuden lisäksi. Emännän koulutus ja taidot olivat tarpeen, kun hän huolehti sodan alkupuolella vanhimpana kotona olevana tyttärenä leskeksi jääneen äitinsä kanssa talon asioiden lisäksi siirtolaisista.

 

Vuoden 1942 lopulla Aini kihlautui naapurin pojan, talvisodassa haavoittuneen Niilo Tuusjärven

kanssa. Seuraavana vuonna vietettiin häitä. Alatalon nuori emäntä menetti miehensä kuitenkin jo viiden vuoden jälkeen. Avioliitosta syntyi kaksi tytärtä. Emäntävuosia Alatalossa kertyi 12, kunnes Aini muutti tyttärineen Heinolaan ja meni veljensä Alpon yhtiöön kirjanpitäjäksi. Kaksi leskeä löysi toisensa 1960 ja Aini avioitui metsäteknikko Knut Aasin kanssa. Alpolta siirtyneen, vaiheikkaan Sementtituotteen Aini ja Knut Aas myivät 1973 ja ostivat omakotitalon Heinolan Laaksotieltä. Aini hoiti dementiaan sairastunutta miestään kotona tämän viimeiset kaksi vuotta. Aini kuoli Heinolassa vuonna 2001.

Aini