Sukujuhla 1999
Sukukokous 31.7.-1.8.1999 Sulkavankoskella
Tapaamisen ensimmäisenä päivänä järjestettiin vierailu vaihtoehtoisesti Vanha-Tuusjärvellä tai Merjeslammilla. Aate Marttunen esitteli Vanha-Tuusjärven kartanomiljöön ja Jarimatti Marttunen Merjeslammen nykyistä toimintaa ja tiloja.
Sunnuntain saarnan piti kirkossa serkuksista Heikki Marttunen ja liturgina toimi Ahti Peltonen.
Sukuseura oli teettänyt sukuviirin, jota lahjoitetaan rintaperillisille. Sukukokous päätti ehdotuksen mukaan perustaa Julia ja Hjalmar Marttusen stipendin, jonka sukuneuvosto voi myöntää anomuksesta alle 25-vuotiaalle suvun jäsenelle.
Jokaisesta sukuhaarasta pyritään saamaan aikaiseksi sukuhaarakansio, joka tulisi sisältämään sukuhaaraan sisältyvää materiaalia sukukokousten osallistujille ja jälkipolville tutustumista varten.