Julia-äiti
Julian isä oli Vilhelm Joosepinpoika Rönnbäck, sukunimi suomennettiin myöhemmin Pihlajaksi, ja äiti Emilia Mikontytär, molemmat syntyisin Lapväärttistä, Tiukan kylästä. Myöskin heidän esivanhempansa olivat tiedossa olevat kolme sukupolvea taaksepäin pääosin lapväärttiläisiä talonpoikia ja torppareita. Julia kuului yhdeksänlapsiseen sisarusparveen, ollen ikäjärjestyksessä sen kuudes lapsi. Sisaruksista kolme vanhinta muuttivat Amerikkaan ja viisi heistä kuoli lapsena 0-4 v. ikäisinä lentävään keuhkotautiin ym. sairauksiin.
Julian lapsuuskodin äidinkieli oli ruotsi. Julia solmi avioliiton 20.06.1909 Valmi Hjalmar Marttusen kanssa. Julia oli tuolloin juuri täyttänyt 22 vuotta. Ensimmäisen lapsensa Aune Emilian Julia synnytti jo seuraavana vuonna 1910, ja viimeisen Maija Siskon v. 1930. Kahdenkymmenen vuoden aikana hän synnytti 16 lasta, joista kaksi kuoli noin 1 v. ikäisinä, ja neljätoista lapsista varttui aikuisiksi.Etelä-Pohjanmaalla perhe asui n. 12 vuotta. Ensimmäinen koti oli Karijoen Alakylässä Julian kotona. Kolmen vuoden kuluttua perhe muutti Lapväärttin Myrkyn kylään kauppiaiksi, josta neljän vuoden kuluttua maanviljelijöiksi Kauhajoen Kokon kylään.
Vanhemmat ja esivanhemmat: Julian isä oli Vilhelm Joosepinpoika Rönnbäck, sukunimi suomennettiin myöhemmin Pihlajaksi, ja äiti Emilia Mikontytär, molemmat syntyisin Lapväärttistä, Tiukan kylästä. Myöskin heidän esivanhempansa olivat tiedossa olevat kolme sukupolvea taaksepäin pääosin lapväärttiläisiä talonpoikia ja torppareita.
Julia kuului yhdeksänlapsiseen sisarusparveen, ollen ikäjärjestyksessä sen kuudes lapsi. Sisaruksista kolme vanhinta muuttivat Amerikkaan ja viisi heistä kuoli lapsena 0-4 v. ikäisinä lentävään keuhkotautiin ym. sairauksiin. Julian lapsuuskodin äidinkieli oli ruotsi.
Julia solmi avioliiton 20.06.1909 Valmi Hjalmar Marttusen kanssa. Julia oli tuolloin juuri täyttänyt 22 vuotta. Ensimmäisen lapsensa Aune Emilian Julia synnytti jo seuraavana vuonna 1910, ja viimeisen Maija Siskon v. 1930. Kahdenkymmenen vuoden aikana hän synnytti 16 lasta, joista kaksi kuoli noin 1 v. ikäisinä, ja neljätoista lapsista varttui aikuisiksi.
Etelä-Pohjanmaalla perhe asui n. 12 vuotta. Ensimmäinen koti oli Karijoen Alakylässä Julian kotona. Kolmen vuoden kuluttua perhe muutti Lapväärttin Myrkyn kylään kauppiaiksi, josta neljän vuoden kuluttua maanviljelijöiksi Kauhajoen Kokon kylään.
Itä-Hämeeseen, Heinolan mlk:n Tuusjärven kylään, Vanha-Tuusjärven kartanoon, perhe muutti v. 1922. Junamatka pohjanmaalta Kainaston asemalta Lahteen tapahtui tavarajunan perään kytketyssä asuntovaunussa. Lahdessa vastassa oli hevoskaravaani, jolla muuttokuorma vietiin Vanha-Tuusjärvelle. Muutossa mukana seurasi irtaimiston lisäksi karjaa ja palvelusväkeäkin viisi henkilöä. Tuolloin perheeseen kuului vanhempien lisäksi seitsemän lasta.
Suurperheen äitinä ja kartanon emäntänä Julia Marttunen teki mittavan elämäntyön. Hänen vastuullaan oli paljon asioita. Palvelusväki, karjakko ja lastenhoitajakin ajoittain, sekä tietenkin kartanon kotitalous. Kun ruoka-aikoina pitkään pöytään syömään oman väen lisäksi ilmestyi vielä palvelusväkeä ja päiväläisiä, saattoi ruokailijoiden määrä olla 15-20 henkilöä. Usein Julia itse valmisti ruuat ja lapset sekä palvelijat auttoivat häntä siinä. Navetalla Julia hoiti itse emakoiden porsittamisen. Apulaisena porsituksessa toimi aina jokin lapsista. Omat lapset tekivät palveluväen kanssa samoja töitä navetassa, pelloilla ja kartanolla. Oman perheen työ olikin voimavara, joka auttoi kartanon nousua kukoistukseen. Työnteko oli jatkuvaa. Silloin kun ei ollut pelto- ja ulkotöitä toiminta keskittyi sisätiloihin. Lankaa kehrättiin ja kangaspuissa oli aina kudonnaiset menossa. Vaatteita valmistettiin neulomalla, virkkaamalla ja kankaasta ompelemalla. Kangasta kudottiin kotona, mutta sitä myös ostettiin pakoittain. Julia leikkasi kaavat ja ompeli tyttäriensä avustuksella vaatteita. Julia oli osaava, taitava ja ahkera ihminen. Palvelusväen taholta hän oli pidetty emäntä. Julian vastuunottokykyä kuvaa hyvin hänen lausahduksensa silloin, kun jokin asia ei mennyt kohdalleen: ”Tänne syyt - tääl’ on entisetkin!”
Kartanon emännälle kertyi monia luottamustoimia. Paikkakunnalla hän nautti suurta arvonantoa ja kunnioitusta. Kirkkoneuvoston jäsenenä hän toimi v. 1941-1956. Seurakunnalliseen toimintaan hän osallistui myös lähetys-, pyhäkoulu- ja diakoniatyön puitteissa. Hän toimi pyhäkoulun opettajana, pyhäkoulujuhlien emäntänä, 20-vuotta lähetysompeluseuran puheenjohtajana ja vuodesta –29 lähtien kyläsisarena. Hän oli lastenkoti Kotirauhan perustajajäsen ja kuului sen johtokuntaan. Kansanhuollon vaatejakelun vastuuhenkilönä hän toimitti siirtolaisille suunnattua jakelua Vanha-Tuusjärvelle sijoitetusta varastosta käsin.
Leskeksi jäätyään v. 1940 hän jatkoi suurella tarmolla tilan hoitamista. Tila oli saatettu hyvään kuntoon Marttusten 18 vuoden uurastuksen tuloksena. Olosuhteet kuitenkin vaikeutuivat sodan myötä. Kartanon piti luovuttaa sotaan 4 hevosta kärryineen ja rehuineen ja elintarvikkeiden pakkoluovutukset ajoivat talon ahtaalle. Kartano toimi siirtolaisten vastaanottokeskuksena, jossa väki ruokittiin ja sijoitettiin eteenpäin. Merkittävä joukko siirtolaisia, jälkimmäisestä evakosta n.30hehkeä, asui myöskin Vanha-Tuusjärvellä sotien aikana. Julian kaikki kuusi poikaa joutuivat vuorollaan sotaan, mutta kuin ihmeen kaupalla selvisivät sieltä kotiin vahingoittumattomina. Sodan jälkeen tuli lasten itsenäisen elämän vuoro. Kartano jaettiin maatiloihin ja –palstoihin vuosien 1945 – 1947 aikana. Kartanon päärakennus n. 5 ha: tontilla myytiin ja puoliksi lahjoitettiin Parikanniemen orpokotiyhdistykselle lastenkodiksi. Ostajan suunnitelmat kuitenkin muuttuivat niin, että Vanha-Tuusjärven kartanoon perustettiinkin vanhainkoti, jossa Juliakin vietti viimeiset elinkuukautensa.
Julian eläkevuodet kuluivat hänelle Yläpajujärven rannalle rakennetussa omakotitalossa, joka oli ristitty Siltapuroksi. Entisiä harrastuksiaan kuten kudontaa ja pyhäkoulun pitoa hän harjoitti vielä voimiensa mukaan. Edelleen hän kuului kirkkoneuvostoon ja Kotirauhan johtokuntaan. Seuranaan Siltapurossa hänellä oli ottotyttö Ritva Koivisto. Ritvan avioiduttua ja Julian terveyden jo heikennyttyä hän muutti asumaan Heinolan kaupunkiin osakehuoneistoon.
Julia Selina Marttunen kuoli Vanha-Tuusjärvellä 29.01.1960, jonne hänet oli tuotu edellisenä syksynä. Kuolemaa edeltävänä päivänä olivat Julian lapset lähes kaikki samanaikaisesti olleet häntä katsomassa ja laulamassa suvun lempivirttä: ” Sua kohti Herrani”. Osa lapsista ja heidän puolisoistaan valvoivat Julian vuoteen äärellä koko yön. Seuraavana aamuna aamuhartauden aikaan hän nukkui pois läheistensä ympäröimänä. Julian kuolinilmoituksessa oli ym. virren puhutteleva säe: ” Kun taival päättynyt on viimeinen, kun sielu taivaaseen liitää riemuiten. Ei tuskat yltää voi, kirkkaana laulu soi. Sua kohti Herrani, sua kohti ain.”
Teksti: 25.2.2007 Kyösti Hämäläinen
Tietolähteet: Sanomalehti Heinolalainen, Sukuseura Marttunen ry:n sukukirja 1996
Äitiä muistelleet: Aate Marttunen, Annikki Kivioja, Alli Hämäläinen, Kaija Parikka
Alla olevan kuvan sekä tietoa Julian veljestä on sukuseurallemme toimittanut Pirjo Noutio Luvialta.
