Hjalmar-isä

Synt. 17.09.1890 Karijoella, k. 02.11.1940 Heinolan mlk

Vanhemmat ja esivanhemmat: Valmi Hjalmarin isä Iisakki Matinpoika Jokioinen oli syntyisin Kauhajoelta Jokioisten torpasta.  Myöhemmin hän käytti sukunimeä Nevala, ja sitten Vähämarttunen asumansa talon mukaan.Äiti oli Albertiina Eliaantytär Huikku, hänkin syntyisin Kauhajoelta. Molempien sukujen esivanhemmatkin ovat olleet pääosin Kauhajokelaisia talollisia ja torppareita tiedossa olevat 6-sukupolvea taaksepäin.

Valmi Hjalmarilla oli kaksi velipuolta ja yksi aikuiseksi elänyt veli (lisäksi kaksi veljeä Väinö ja Lauri jotka kuolivat lapsena): Vanhempi velipuolista oli Juho Metsäranta  äidin 1. avioliitosta, ja toinen velipuoli oli Arvi Marttunen. Valmi Hjalmarin veli Toivo oli häntä 17 v nuorempi, ja jäi myöhemmin asumaan Vähämarttusen taloa (eli Punnin taloa) Karijoella.

Avioliiton Valmi Hjalmar solmi 20.6.1909 Julia Selian os. Pihlajan kanssa , ollen tuolloin vähän vaille 19-vuotias. Tuoreen avioparin 1. koti oli Julian vanhempien kotona Alakylän Pihlajassa. Tätä elämänvaihetta kesti kolmisen vuotta, jonka jälkeen he muuttivat Lapväärttin Myrkyn kylään pitämään kauppaliikettä. Kaupan pitoa kesti nelisen vuotta kunnes he ostivat Petäyskokko nimisen maatilan Kauhajoen Kokon kylästä.

Karijoella ja Kauhavalla asuessaan Valmi Hjalmar toimi kauppiaana, maanviljelijänä ja liikemiehenä harjoittaen puutavara- ja kiinteistökauppaa.

Vanha-Tuusjärvelle, Heinolan maalaiskuntaan perhe muutti v. 1922. Perheeseen kuului tuolloin vanhempien lisäksi seitsemän lasta. Kaksi noin 1v ikäisinä kuollutta lasta Heimo ja Mauri jäivät haudattuina Etelä-Pohjanmaalle. Muuton yhteydessä sukunimi Vähämarttunen lyhennettiin muotoon Marttunen. Myöhemmin Valmi Hjalmar otti käyttöönsä etunimien sijalle lyhenteen Hj ja nimikirjoituksen: Hj Marttunen.

Varsinaisen elämäntyönsä Valmi Hjalmar teki suuren perheen isänä ja kunnostaessaan Vanha-Tuusjärven kartanon yhdeksi Heinolan pitäjän parhaimmin asutuista ja viljellyistä taloista, harjoittaen maanviljelyksen ohessa liiketoimintaa, ja osallistumalla kunnalliseen ja erityisesti seurakunnalliseen elämään lukuisten luottamustoimien kautta.

Marttuset ja  Vanha-Tuusjärvi toimivat esimerkkinä ja edelläkävijöinä paikkakunnalla monilla elämän alueilla. Vanha-Tuusjärvi oli karjanhoidon harjoittelutila, jossa oli aina palveluksessa koulut käynyt karjakko. Karjanjalostus, kantakirjalehmät, sika- ja lammasrodut, salaojitus, vuoroviljely, vesijohdot ja omat sähköt jo 1920- luvulla olivat asioita, jotka hyvin kuvaavat hyvin talossa vallinnutta edistyksellisyyttä. Maatila oli suuri. Vuoden 1932 maatilakirjan mukaan 732 ha, josta peltoa 60 ha, Lehmiä oli 50, hevosia 7, sikoja 12 ja lampaita 20. Kartanossa oli jatkuvasti palveluksessa tilanhoitaja, sekä palkattua palvelusväkeä.

Syrjäkosken sahan uudistaminen 1920-luvulla oli merkittävä ja paljon ponnisteluja vaatinut työ. Sahalaitos valmisti huomattavat määrät rakennustarpeita seutukunnalle. Sahalla oli myös mylly ja  sähköä tuottava generaattori. Valmi Hjalmar oli perustamassa myös Koskenmyllyn meijeriä 20-luvulla, ja toimi meijerin toiminnan ajan sen hallituksen puheenjohtajana.

Tarmon ja toiminnan miehenä Valmi Hjalmarille kertyi monia luottamustoimia.  Pitkäaikaisesta olostaan kihlakunnanoikeuden lautamiehenä hänelle myönnettiin herastuomarin arvonimi. Hän toimi Lusin kansakoulun johtokunnassa ja kansakoulun esimiehenä, lähetysompeluseuran esimiehenä, pyhäkoulutyössä, kristillisessä nuorisotyössä ja -kerhotoiminnassa, kirkkokuorossa, kirkkovaltuustossa, kirkkoneuvostossa ja Heinolan rovastikunnan maallikkoedustajana vuosien 1928 ja 1933 kirkolliskokouksissa. Hän oli myös lastenkoti Kotirauhan perustajajäsen ja sodan sytyttyä siirtolaisten vastaanottaja ja sijoittaja.

Valmi Hjalmar oli julkiuskovainen ja hengellisten puheiden pitäjä. Aikalaistensa käsitystä hänestä kuvaa hyvin suora lainaus Heinolalainen lehdestä hänen 50-vuotispäivänään: ”Lukuisilla syvään kristilliseen vakaumukseen ja kokemukseen perustuvilla puheillaan ja todistuksillaan on hän rikastuttanut ohjelmaa erilaisissa hengellisissä tilaisuuksissa eri puolilla seurakuntaa ja jopa naapuripitäjissä asti. Kotinsa on ollut aina avoinna ja vieraanvarainen niin, että siitä onkin muodostunut kuin seurakunnan yhteinen koti, toinen pappila, jonne on ollut mieluista mennä virkistäytymään kodin liedellä palavien Herran tulien ääreen.

Vakaumuksen miehenä ja suorana pohjalaisena eivät Jalmar Marttusta ole aina kaikki läheskään ymmärtäneet, mutta totuutta rakastavat ihmiset ovat hänessä nähneet suoran ja rehdin suomalaisen ja vikojensa kanssa taistelevan Jumalaan luottavan kristityn, jonka sydämellä on lopultakin vain yhteinen paras, ja jonka mieli hehkuu saada uhrautuen palvella ja olla kanssaihmisille kaikin puolin siunaukseksi.”

Lasten muistikuvia isästä leimaa syvä kunnioitus häntä kohtaan. Isä koettiin melko etäisenä mutta taidoiltaan ylivertaisena, kekseliäänä ja hyvin monipuolisena isänä, joka oli taitava seppä, osasi soittaa viulua ja pelasi joskus lastensa kanssa erilaisia pallo- ym. pelejä ja pelikorteilla Mustaa Pekkaa. Hän oli lapsirakas ja hyvä isä, mutta hänellä ei ollut paljoakaan aikaa perheelle. Nuorempien lasten muistoissa isän syli oli paikka, jossa sai olla vain ehkä kerran tai pari lapsuuden aikana. Vanhempien mukana kirkkoon pääsi aina joku lapsista, samoin kylämatkoille. Iltahartauden pito oli isälle tärkeä osa perhe-elämää. Isälle mieluinen harrastus kesäaikaan oli mato-onginta, jolloin hän halusi olla yksin kenenkään häiritsemättä. Isän heikentyvä terveys näkyi voimien vähenemisenä, vatsavaivoina ja erikoisruokavaliona. Vielä sairaalloisenakin hän toimi siirtolaisten vastaanottajana, sijoittajana ja esimiehenä.

Valmi Hjalmar Marttunen kuoli 2.11.1940 Vanha-Tuusjärvellä 50-vuoden ikäisenä. Kuolinsyynä oli vatsasyöpä. Hänen kuolinilmoituksessaan oli vainajan omat sanat: ” On helppo nukkua nurmen alla tunnolla puhdistetulla.”

Teksti 25.2.2007 Kyösti Hämäläinen

Tietolähteet: Sanomalehti Heinolalainen, Sukuseura Marttunen ry:n sukukirja 1996
Isää muistelleet: Aate Marttunen, Annikki Kivioja, Alli Hämäläinen, Kaija Parikka